Skip to main content

Vastaava työnjohtaja

Vastaavan työnjohtajan tehtävä on lakisääteinen rooli rakennushankkeessa.

Tehtävän ydintehtävänä on huolehtia siitä, että rakentaminen toteutetaan rakennusluvan, hyväksyttyjen suunnitelmien ja voimassa olevien määräysten mukaisesti.


Toimin vastaavana työnjohtajana Kuusamon alueella.

Vastaavan työnjohtajan rooli käytännössä

Vastaavan työnjohtajan tehtävissä noudatetaan RT 10-10833 Pientalohankkeen tehtävälueteloa, jossa on lueteltu työnjohtajalle kuuluvat tehtävät.


Lyhyesti sanottuna:


    "Hänen tehtävänään on

    valvoa, että rakennustyö suoritetaan rakennusluvan

    mukaisesti ja että siinä noudatetaan

    voimassa olevia rakentamista koskevia säännöksiä

    ja määräyksiä."

Milloin vastaava työnjohtaja on tarpeen

  • Rakennuslupaa edellyttävässä rakennustyössä on oltava rakennustyötä johtava vastaava työnjohtaja

Toiminta-alue

Toimin vastaavana työnjohtajana ensisijaisesti Kuusamon alueella ja ympäryskunnissa.


Mahdollisista muista alueista sovitaan erikseen.

Työn kulku

Työmaakäyntien määrä sovitaan ennen rakennustöiden aloitusta. Yleensä käyntejä tulee noin 10 kertaa.


Tarkastettavia asioita ja käyntejä on mm.


  1. aloituskokous
  2. pohjakatselmus
  3. perustusten tarkastus
  4. alapohjarakenteiden tarkastus
  5. runkokatselmus, lämmöneristyksen ja ilmatiiveyden tarkastus
  6. yläpohjan ja vesikaton tarkastus
  7. hormikatselmus
  8. vesi- ja kosteuseristyksien tarkastus
  9. käyttöönottokatselmus
  10. loppukatselmus



Usein kysytyt kysymykset

Onko vastaava työnjohtaja pakollinen?

Rakennuslupaa edellyttävässä rakennustyössä tulee olla rakennustyötä johtava vastaava työnjohtaja.

Voiko vastaava työnjohtaja olla sama henkilö kuin suunnittelija?

Voi, ja useimmiten pääsuunnittelja ja vastaava työnjohtaja ovat sama henkilö.

Vastaako vastaava työnojohtaja työn laadusta?

Vastaavan työnjohtajan vastuu kohdistuu siihen, että rakentaminen toteutetaan rakennusluvan, hyväksyttyjen suunnitelmien sekä voimassa olevien määräysten mukaisesti. Vastaava työnjohtaja ei hyväksy työtä, joka ei täytä työn teknisiä laatuvaatimuksia.


Työnjohtaja ei vastaa urakoitsijoiden työn suorittamisesta, työmenetelmien valinnasta tai taloudellisista sopimuksista.

Milloin vastaava työnjohtaja nimetään?

Vastaava työnjohtaja nimetään ennen rakennustöiden aloittamista.

Paljonko vastaavana työnjohtajana oleminen maksaa?

Hhinta määräytyy tapauskohtaisesti, siihen vaikuttaa mm. rakennushankkeen koko ja käyntimäärät.


Annan mielelläni tarkemman arvion, kun tiedämme hankkeesi laajuuden ja sen erityispiirteet.

Yhteydenotto

Jos rakennushankkeessasi tarvitaan vastaavaa työnjohtajaa tai haluat varmistaa työnjohtotarpeen ennen lupavaihetta, asiasta voidaan keskustella ennen sitoumuksia.